Sana ”pyhä” ei ole suomen kielessä alun perin kristillinen termi. Uskontotieteilijä Veikko Anttonen on todennut, että mytologinen pyhä – termi viittasi kristinuskosta poiketen sellaisiin käsitteisiin kuin ”epäpuhdas”, ”kielletty” ja ”vaarallinen”, joita nykyään kutsutaan myös nimellä tabu. Pyhä oli suomalaisessa mytologiassa sekä ajan- että paikan määre.

Kristinuskossa saadessaan kasteen ihminen pääsee pyhän, puhtauden piiriin. Kasteessa korostuu tärkeänä armo ja anteeksianto.
Luterilaisuudessa kristillisyydessä rakennuksia ei pidetä pyhänä, mutta ne voidaan siunata pyhää käyttöä varten.
Mitä vanhemmaksi elän, sitä tärkeämmiltä tuntuvat paikat, joissa on mahdollisuus kokea ”pyhä”. Kyse on hiljentymisestä, arkipäivän kiireistä irrottautumisesta ja itsensä kokemisesta osana jotain suurempaa. Nämä paikat ovat usein kirkkoja tai kappeleita. Sen vuoksi toivoisin, että niiden ovia pidettäisiin auki myös satunnaiselle ohikulkijalle.

Originally, the word ‘pyhä’(holy) isn’t a Christian term in the Finnish language. Theologist Veikko Anttonen explains, that contrary to its Christian meaning, in mythological terminology, the word originally implied something impure, forbidden and dangerous, nowadays more commonly referred to as ‘taboo’. In Finnish mythology, Pyhä was used to indicate both time and place.

In Christianity, upon baptism, a person enters into the realm of holiness and purity, with an emphasis on forgiveness and grace. In Lutheran Christianity, buildings are not regarded as innately holy places, but they can be blessed for divine use.
The places, where one can feel ‘holiness’ have become increasingly important to me, as I get older. In these places, one can experience quietness, distance oneself from the rush of everyday life and feel like a part of something bigger. These places are often churches or chapels, and therefore I wish their doors would be more often open to casual passers-by.